Tehdään hyvää yhdessä!

Christmas (2.2) (002)

Tuottavuuden tekijät kantavat vastuun myös yhteiskunnasta ja muista ihmisistä. Noin vuosi sitten Mölnlycke Health care Oy haastoi meidät mukaan Nenäpäivä –keräykseen, johon lähdimme mielellämme mukaan. Tänä vuonna me haluamme haastaa  teidät mukaan tärkeän asian puolesta, ja vain te pystytte vaikuttamaan lahjoituksemme lopulliseen summaan!

Olemme käynnistäneet sosiaalisessa mediassa joululahjakeräyksen, jossa julkaisun tykkäykset määrittävät lahjoituksemme suuruuden. Tärkeitä lahjoituksen kohteita on paljon, mutta tällä kertaa haluamme auttaa vähävaraisia perheitä joulun järjestämisessä ja tukea tulevaisuuden tekijöitä. Lahjoituksen avulla tuomme koko perheelle joulumieltä toteuttamalla perheen pienempien lahjatoiveet tai mahdollistamalla perheille jouluherkut juhlaan. Tavoitteenamme on tuoda lahjoituksen avulla joulumieltä 100 perheelle Suomi 100 hengessä, jos saamme 3000 tykkäyksen rajan rikki nostamme tavoitteemme 150!

Lahjoitus kasvaa tykkäys tykkäykseltä perjantaihin 8.12. klo 12 asti.

Käy osallistumassa ja tehdään hyvää yhdessä!

Sataservice Group Oy Facebook

Sataservice Oy LinkedIn