Yritysesittely: Sataservice Oy

Sataservice on Sami Yskin ja Tuomas Kaitilan vuonna 2003 perustama yritys. Sataservice konserniin kuuluvat lisäksi Sataservice Food Oy, Kolmikoneistus Oy ja Rauman Sähkökonehuolto Oy. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2010 23 miljoonaa euroa ja työntekijöitä 230.

Tarjoamme teollisuudelle kunnossapitopalveluita, laitteiden modernisointiprojekteja, sähkökonehuoltoa ja koneistusta.

Meillä on runsaasti elintarviketeollisuuden erikoisosaamista, jonka lisäksi asiakaskuntaamme kuuluu eri alojen teollisuusyrityksiä suurista pörssiyhtiöistä PK-yrityksiin. Referenssiasiakkaitamme ovat mm. HK, Raisio ja Biolan.

Pääkonttorimme sijaitsee Raumalla ja toimimme ensisijaisesti Etelä- ja Lounais-Suomessa.

Tavoitteenamme on kasvaa siten, että voimme turvata joustavan ja laadukkaan palvelun.Tuomas Kaitila, toimitusjohtaja

Joustavaa kunnossapitoa tuotantotehokkuutta hakeville teollisuusyrityksille!